Tänään istuin alas ja käärin hihani. Olin jo aiemmin tehnyt suunnitelmat millä strategialla alkaisin rakentamaan MacBookkiani ja mitä kaikkea siihen tulisi asennella ja mitä en enää koskaan tarvitsisi. Valitettavasti asennuslistalle tuli väkisinkin muutama pikku ohjelma joita ei saa Mac -versioina. Niinpä oli siis aika kääntyä Boot Campin puoleen.
Asennus alkoi suoraviivaisesti Boot Campin käynnistyksellä.

Ruutuun ilmestyy auttavainen ja informatiivinen ikkuna.

Tämän ruudun tiedoista kannattaa ainakin huomata tuo viimeinen lause eli mikäli olet asentamassa kannettavaan niin virtajohti kiinni ennen asennusta.
Eli näin.
Seuraavaksi täytyy sitten alkaa ottamaan kantaa siihen, kuinka asennus etenee eli minkä kokoisen osion haluat luovuttaa Windowsin käyttöön. Vaihtoehtoina Tasaraha eli 50-50, 32Gb raja-asetus eli FAT ja NTFS -tiedostojärjestelmien raja sekä omavalintainen rajaus slideria liikuttelemalla.
Itse valitsin 30Gb osion, joka saattaa olla hieman suuri, mutta en halunnut joutua tilanteeseen jossa koko homma täytyisi tehdä uudelleen tilan loppuessa kesken kun kaikki tarvittava olisi asennettu. Käyttöön jäi silti 60 gigaa tänne oikean käyttöjärjestelmän puolelle.
Tämä vaihe vie hetken aikaa kunnes seuraa taas informatiivinen ruutu, joka kannattaa lukea.

Huomattavaa tässä vaiheessa on, että käytettävän Windows version on oltava 32-bittinen. Lisäksi kannattaa muistaa tuo viimeinen lause, ettei käy kuten allekirjoittaneelle josta lisää kohta.
Seuraavaksi ruutu muuttui tämmöiseksi -

jonka jälkeinen ruutu sai aikaan jonkinasteisen ahdistumisen tunteen.

Pahoja flashbackkejä vilahteli mielessäni tässä vaiheessa, mutta kun tälle tielle oli kerta astuttu…
Setup lataili tiedostoja jonkin aikaa. Ei kannata hätääntyä jos se tuntuu kestävän, se vain ottaa oman aikansa. Lopulta ruudulle ilmestyi valikko, jossa näkyvistä osioista alustettavaksi osioksi täytyi valita BOOTCAMP.

Seuraava vaihe sisältää tiedostojärjestelmän tyypin valinnan eli otatko käyttöön FATin vai NTFSn. FAT suo luku -ja kirjoitusoikeudet OS X:n puolelta, NTFS on ainoastaan lukua varten.

Tästä Enterillä eteenpäin ja osion formatointi on vain yhden näppäimen painalluksen päässä.

Painoin siis “F” niin kuin “Format” ja tästä eteenpäin kaikki menikin automaattisesti ilman suurempia kiemuroita. Tai siis olisi pitänyt mennä.


Homma toimi virheettömästi – vielä – ja tässä vaiheessa aikaa oli kulunut reilu puolituntia asennuksen aloittamisesta. Sitten yhtäkkiä varsin nopeassa tahdissa ilmestyivät seuraavat ruudut.

Oho, hups…

Aha, ok, hyvä juttu. Noin sen pitikin mennä, tuumiskelin ja samassa Superdrive sylkäisi XP levyn ulos.
Tässä kohtaa täytyy muistaa se mitä aiemmin painotin; OS X asennuslevyä ei laiteta sisään ennen kuin Windows on ASENNETTU kokonaan eli käytännössä siis XP työpöytä on ruudulla. Ei ennen.
Itse siis nappasin XP levyn ulos ja työnsin OS X levyn sisään kun muistelin, että näin täytyi tehdä. Syytän tästä lapsuksesta Windows Setupin siniruudun aiheuttamaa henkistä ahdistusta ja stressiä.
Eli EI SIIS NÄIN!

Seurauksena tästä virheestä oli asennuksen pysähtyminen, koska asennus kyseli levyä jolta löytyisi sen tarvitsemia tiedostoja. OS X -asennuslevyllähän niitä ei kovin hirveästi ole.
Oivaltaessani virheeni painelin Eject -nappia, joka ei tietenkään toiminut vaan OS X -levy oli päättänyt pysyä siellä missä oli. Vaihtoehdoksi jäi uudelleenkäynnistys, jonka aikana pidin Trackpadin painiketta pohjassa. OS X -levy poistui kuuliaisesti ja työpöydän kautta käynnistin koneen uudelleen. Samalla työnsin XP levyn takaisin asemaan.
Uudelleenkäynnistyksen jälkeen oli asennus taas oikealla polulla ja normaalien Windows asennusvaiheiden jälkeen kohtasi silmiäni tuttu näky.

Valitettavasti, mutta toisaalta hyvä näin.
Seuraavaksi vain OS X levyä sisään. Minulla ainakaan mitään ei alkanut tapahtumaan suoraan, vaan navigoin OS X asennuslevylle tiedostonhallinnan kautta. Kerran klikkaamalla ajureiden yms. päivitys heräsi henkiin. Jossain vaiheessa päivitys tuntui tosin jumittuvan ja klikkasin OS X levyn päällä toistamiseen, joka sai levyn taas pyörimään ja päivitys jatkui.

Lopuksi uudelleenkäynnistys, jonka alkaessa täytyy muistaa pitää alt-option näppäin pohjassa, jotta dual bootti vaihtoehto tulee näkyviin. Muuten käynnistys vie automaattisesti OS X:n puolelle.
XP työpöytä ponnahti esiin ja itse jouduin vielä vastaamaan muutamaan “Wizard” tiedusteluun laitteista, mutta kaikki ajurit löytyivät oletusarvoilla. Ruudun resot vielä kuntoon ja homma oli valmis.

Sitten vain virustorjuntaa ja palomuuria asentelemaan ym. vastaavaa Windows herkkua.
Lopputiivistelmänä voin sanoa, että homma ei ole liian vaikea suorittaa vaan se on tehty suhteellisen helpoksi. En tiedä vaikuttiko tuo oma mokani jotain asennuksen sujuvuuteen, mutta aikaa nyt ainakin tuhrautui turhaan säätämiseen. Kaiken kaikkiaan homma vei noin reilut puolitoista tuntia.
XP pyörii varsin joutuisasti MacBookissa ja Trackpad tuntuma on hyvä. Sekä kahden sormen rullaus että ‘oikea’ klikki toimivat kuten normaalisti, joten sinällään ei juurikaan käyttömukavuus kärsi. Rumahan se kyllä on OS X:n verrattuna, mutta ainakin se toimii hyvin.
Ei muuta kuin rohkeasti vain Boot Camp käyttöön, jos rinnakkaiselle käyttöjärjestelmälle on käyttöä.





[...] informatiivinen ja hyvin tehty ohje, että päätin jakaa sen lukijoiden kesken. Juttu löytyy täältä. Posted in Uutiset. [...]
tere, aika hyvät ohjeet oli..
asensin juuri home editionin ja se oli hieman erinlainen. Vähän erinlaisia ikkunoita ja erinlaisia asennuksia, mutta kyllä niistä pääse helposti läpi kun maalaisjärkeä käyttää.
Olen aloittanut Windows XP asennuksen tuolla BootCampillä useampaan kertaan, kaikki menee loistavasti vaiheeseen jossa Windowsin pitäisi alkaa ladata asennustietonsa ja pitäisi päästä valitsemaan formatointi.
Eli kun laitan Windows CD:n iMACiin ka kone “käynnistyy uudestaan” jää näytön vasempaan yläkulmaan vilkkumaan “viivakursori” … asia ei etene (ainakaan viiteen minuuttiin) muutenkuin sammuttamalla koneesta virrat käynnistämällä sen uudelleen alt -pohjassa, jolloin voin valita osion josta kone käynnistetään.
Onko muilla ollut tätä ongelmaa, miten pääsee eteenpäin – olen uusi MAC -käyttäjä.
Olen kokeillut kahdella aidolla eri CD:llä, jotka toimivat kyllä “windows -raudassa”.