Ongelmana on ärsyttävä häiriöääni, joka työntää itsensä iSight -tallenteisiin. Äänen korkeus ja voimakkuus vaihtelee hieman valaistusolosuhteista riippuen. Täydessä päivänvalossa kirkkaissa olosuhteissa häiriö on lähes huomaamaton ja kelpaisi käyttöön mainiosti, mutta käytännössä valaistus olosuhteet eivät ole juuri koskaan noin hyvät. Sisällä normaalivalaistuksessa tallennettu video kärsii häiriöäänestä kohtuuttomasti ja esimerkiksi jonkun videopätkän tai podcastin teon voi unohtaa täysin. Tietysti ongelman ympäri voi kiertää käyttämällä ulkoista mikkiä, mutta periaate on kuitenkin se, että ostetun laitteen on toimittava ongelmitta ja tässä on selvästi ongelma kyseessä.
En ole vielä käynyt liikkeessä, josta ostin MacBookkini, mutta kunhan siihen on aikaa, käyn kysymässä kuinka menetellään. Tämän foorumipostin mukaan kyseessä ei ole kovin yleinen ilmiö, mutta epäilen tätä. Pikemminkin kyse on siitä, että kovin moni ei varmaan ole huomannut asiaa tai sitten häiriöääni ei ole niin voimakas, että se saisi ihmiset tekemään asialle mitään. Jos hyvin käy, saan tilalle uuden koneen joka tietysti olisi paras vaihtoehto, tosin hankalin koska olen juuri saanut suurinpiirtein kaikki tarvitsemani asennettua lisämuistia ja Boot Camp XP osiota myöten.
Tässä vielä esimerkkiä häiriöstä ja sen laadusta.




